lauantai 30. toukokuuta 2015

Ujo mutta utelias

Moikka! Tätä päivää on kyllä odotettu: käytiin aamupäivällä hakemassa Nana kotiin! Eihän tätä odotettukaan kuin sellaiset neljä kuukautta...
 Ajomatka oli melkoisen rasittava, kun piti katsella jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan, pyöriä ja maukua. Vähän siinä ehkä kuumakin tuli ja läähätytti. Kuljetuskassista ulos asteli kuitenkin utelias pieni kissaneiti. Vähän tässä ollaan leikitty kuuropiiloa, kun ensimmäiset kaksi tuntia Nana piileskeli kaapin takana ja sängyn alla.. Nyt ollaan kuitenkin jo ovelan pallottelun ja kissanminttulelujen avulla päästy siihen tilanteeseen, että Nana kiertelee huoneita nuuskien ja tutkiskellen.
 Nyt saa jo katsoa, mutta ei koskea. Syliin olen kyllä jo neidin ottanut, mutta silittely muuten on vielä vähän liian pelottavaa. Nana seuraa minua koko ajan muutaman metrin säteellä, ja alkaa heti maukua perään, jos menen liian kauas. Kyllä meistä varmasti vielä ystäviä tulee! Onhan tuo vaan niin uskomattoman hellyyttävä, että voisi vaan seisoa ja tuijottaa pienen puuhasteluja..
Tänään ei voi muuta kuin hymyillä - onhan Nanaa odotettu niin pitkään ja hartaasti. Viimeksi meillä olikin kissanpentu kotona pyörimässä yli kymmenen vuotta sitten... ;-) 
Tällaiset pikaiset kuulumiset halusin tulla teille kertomaan! Illalla lähden tyttöjen kanssa juhlistamaan koulujen loppumista, joten päivittelen seuraavan kerran varmaan vasta maanantaina. Heippa!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

''Maisema näyttää aivan toiselta, kun arvaa katsovansa sitä viimeistä kertaa''

Heippa! Niin se vaan eilen tuli vuosi täyteen ja opiskelut Lohjalla päättyivät. Palasin eilen illalla kotiin - nyt onkin sitten edessä loma tosin ensin pitää turhautua muutama tunti huomisissa Ympäristö teknologian pääsykokeissa... ! Toisin sanoen kesä on virallisesti alkanut, ainakin näin omalta osaltani. ;-)
 Viimeiset päivät Lohjalla kuluivat lähinnä loppukritiikeissä ja -infoissa, huoneen siivoamisessa ja muissa valmisteluissa. Viimeiset aamukahvit join ''juhlallisesti'' solun keittiön lattialla, kun huonekaveri oli vielä nukkumassa. Eipä siinä, ihan mukavahan siinäkin oli hörppiä kahvia, mutustella aamupalaa ja katsoa Supernaturalia.
 Lempparipaikalle, läheiselle uimarannalle, piti myös jättää hyvästit. 
Istuskelin siellä auringonpaisteessa ja fiilistelin. Ei ollut mitään kiirettä, vaan saattoi kaikessa rauhassa kuunnella laineiden liplatusta ja lehtien havinaa tuulessa.. Vasta rannan hyvästelyn jälkeen poikkesin opiston toimistoon ja esittelin loppusiivouksen asuntolavastaavalle.
 Memen kanssa halattiin pitkään ja suunniteltiin jo, milloin nähdään seuraavan kerran. Olen niin onnellinen, että löysin näin ihanan ystävän. Memeä tulee eniten ikävä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tutustuin niin moniin ihaniin ihmisiin, että jo ihan sen takia kannatti lähteä vähän kauemmas opiskelemaan. ;-)
 
Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut ikimuistoinen. Aina ei ehkä olisi huvittanut käydä läpi useamman tunnin juna-bussimatkarulianssia, eikä solun jakaminenkaan ihan yhtä juhlaa ollut. Lohjailuun mahtui ne omat huonot hetkensä, mutta olen onnellinen, että lähetin esivalintatyön koululle ja pääsin sisään. Vuosi on ollut ennen kaikkea opettavainen ja avartava kokemus: opin, että pärjään ihan hyvin omillani, vähän kauempana kotoa. Opin ottamaan enemmän vastuuta itsestäni, ja siinä on sellainen taito, josta tulee olemaan hyötyä läpi elämän. :-) 
Näin siis päätin opiskelut Lohjalla - haikeissa, mutta onnellisissa ja helpottuneissa fiiliksissä. 
Ei enää laukkujen roudaamista bussista junaan tai junasta bussiin. 
Se on ohi nyt, adios!
PS.
Vähän ikävä kirjoittaa näin haikea lopetus postaukselle, mutta olkoon. Edellisessä kuvassa on Minni suunnilleen vuosi sitten, jälkimmäisessä Minni pari viikkoa sitten. Meidän kissaneidillä on ikää jo arvokkaat 16 vuotta, joten ei liene ihmekään, että ikä alkaa näkyä. On silti ollut surkeaa seurata, miten Minni hiljalleen kuihtuu pois ja heikkenee päivä päivältä. :< Tällä hetkellä Minni on todella laiha ja luiseva, jalat alkavat jäykistyä ja silmissäkin on vähintään kaihia. Ei olla vielä viety Minniä viimeiselle eläinlääkärireissulle, sillä kisu kuitenkin syö hyvin ja on tyytyväisen oloinen. Mitään kipuja ei ainakaan näyttävästi ole, vaikka muuten olemus alkaakin olla aika surkea. Koko ajan seurataan Minnin vointia - ja odotetaan. Enää tässä ei varmaan ole kuin muutama viikko jäljellä, jos sitäkään.. Mutta katsotaan nyt. On tässä kuitenkin yksi hyvä puoli: Nana on tulossa meille viikonloppuna, joten täysin kissattomaksi ei tämä talous tule jäämään... 
Mutta eipä tässä muuta, heippa!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

''Tule tänne, tule tänne vähän äkkiä''

Hellou! Alkaa olla aivokapasiteetti nollilla, kun olen käyttänyt viimeiset pari tuntia matikan ja fysiikan opiskeluun.. Ensi viikolla on ympäristö teknologian pääsykokeet - ja sanonpahan saan, että tuli taas huomattua, miten paljon inhoan kaikkea matematiikkaan etäisestikään liittyvää. Nuo kokeet menevät varmaan ihan penkin alle, mutta tärkeintä on yrittää parhaansa, vai mitä? :-)
Tuon nollautuneen aivokapasiteetin ja poikkeuksellisen tapahtumaköyhän viikonlopun takia saatte tyytyä tällä kertaa kuvapainotteiseen postaukseen. Kesä nähkääs lähestyy päivä päivältä - enkä millään jaksaisi odottaa! Tässä siis pientä fiilistelyä edelliseltä kesältä.. Voi miten paljon kaipaankaan...
 ...tuoreita, kotimaisia mansikoita. Mielellään torilta ostettuina.
 ...uimista ja rannalla löhöilyä.
 ...ajan kuluttamisesta mökin laiturilla piirrellen ja lueskellen. Sitä ihanaa rauhaa, kun laituri keinuu aalloissa, eikä kuulu kuin lintujen viserrystä.
 ...mökin rauhaa ja kaupungin kiireeltä piiloutumista.
 ...kesän kohokohtaa, eli Helsinki Prideä! Ei ole mitään parempaa, kuin sateenkaarilippujen alla tassuttelu ja puistossa hengailu loistavalla porukalla. Tosin tänä vuonna lupaan olla vähän vähemmän känninen, kuin parina edellisenä vuotena... :-D
 ...lämpimiä säitä ja paljaita jalkoja nurmikolla.

...auringonpaistetta ja kirkkaan sinistä taivasta.
 ...kesäreissuja ystävien kanssa.
 ...meressä uimista.
 ...rannalla istumista niin kauan, että aurinko ehtii laskea ja ranta on autioitunut.
 ...lintujen laulua tosin en niinkään lokkien raakkumista.
 
...kasvisten ja yrttien poimimista omasta puutarhasta.
Jep, kuten sanottua, olen henkeen ja vereen kesän lapsi. Ehkä siitä voi syyttää sitä, että synnyin juhannuksena. Ehkä sekin vaikuttaa, että olen vilukissa. Ehkä moni muukin muuttuja matkaan mahtuu. Kuitenkin, aina ja ikuisesti kesä on se parhain ja ihanin aika vuodesta.  
Ala tulla jo sieltä - täällä odotetaan aurinkorasvojen, -lasien ja maximekkojen kanssa! ;-)
Joko siellä odotellaan kesää? ♥

torstai 21. toukokuuta 2015

Muotsikan pääsykokeet

Heips! Muotoilu instituutin nelipäiväiset valintakokeet ovat viimein takana päin! On se kumma, miten rasittava urakka nämä neljä päivää ovat taas olleet - iltaisin olo on ollut ihan rättiväsynyt niin fyysisesti kuin henkisesti. Kuitenkin niistä selvittiin, ja toivotaan, että se oli kaiken vaivan arvoista.. :-) En juurikaan viikon aikana kuvaillut, joten saatte tyytyä näihin kolmeen, äärettömän tyylikkääseen kuvaan! Tässä siis pääsykokeen hyvät ja huonot uutiset: eli missä onnistuin ja missä en.
 Onnistuin viiltämään sormiin kolme kertaa puukolla ja kerran paperiveitsellä: yksi haava oli niin syvä, ettei verenvuoto meinannut millään lakata... Kai tämäkin on eräänlaista lahjakkuutta!

Keskiviikko meinasi olla totaalinen katastrofi, kun en meinannut millään saada työtä pysymään kasassa ja aika oli loppua kesken. Siinä itkua pidätellen olin jo valmis luovuttamaan - mutta hitto vie, viimeiset kaksi tuntia väsäsin työtä sisulla ja raivolla.. Ja vältyin totaaliselta katastrofilta. Työ ei ehkä ollut hienoin mahdollinen, mutta ainakin sain sen tehtyä!

Tuntien jälkeen keskustassa kiertely, ennen kyydin saapumista, saattoi olla kohtalokasta lompakolle... Ostin kaksi maximekkoa ja makukahveja, mutta kerrankos sitä.
 Onnistuin töissä mielestäni paljon paremmin kuin viime vuonna.

Tutustuin kivaan tyttöön, jonka kanssa juteltiin työskentelyn ohessa.

Näin myös muita tuttuja, joiden kanssa ehdittiin vaihtaa kuulumisia.

En myöhästynyt haastattelusta, eikä se muutenkaan ollut totaalinen katastrofi.

Syömiset sujuivat ainakin ihan mallikkaasti: uskalsin käydä ruokalassa syömässä, vaikka olisin voinut keksiä sata ja tuhat tekosyytä olla tekemättä niin. Selkeästi siitä oli apua työskennellessä ja jaksoin paljon paremmin.
...ne on nyt ohi - ja selvisin! Pääasia on, etten antanut periksi ja jaksoin tehdä työt loppuun asti. Toivotaan vaan, että tänä vuonna pääsisin tuonne opiskelemaan. Muotsikka on se paikka, jossa haluan opiskella. Olen kyllä hakenut muuallekin, mutta tämä on se, mihin oikeasti haluan. Ja sitä paitsi - eihän noita pääsykokeita jaksa enää kovin montaa kertaa tehdä! ;-)
Heippa ja ihanaa viikonloppua! ♥

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ei mikään heppatyttö

Heippa! Voisin vaikka aloittaa kertomalla, etten ole koskaan ollut mikään heppatyttö. Olen aina pitänyt eläimistä, mutta jostain syystä heppatyttöilyt menivät nuoruudessa ihan ohi, vaikka monet ystävät kävivät ratsastamassa tai kuuluivat vähintään Pollux-kerhoon. No, olen sitten aina ajatellut, etten pahemmin hevosista välitä - mutta sainpahan todeta tässäkin asiassa olevan puolensa!
 En ollut nähnyt Jupaa pitkään aikaan puoleentoista vuoteen, ihan tosi!, joten päätettiin tavata lauantaina. Jupa osaa nuo hevoshommat huomattavasti paremmin kuin minä, joten sain yksityisopetusta ratsastuksen maailmaan. Olen aikaisemmin ratsastanut vain kerran, ja silloinkin ponilla, joten opetettavaa olikin melkoisesti..
 ..mutta niin me vaan lähdettiin ratsastamaan pellonviertä: ensin Jupa ohjasti Panda-koiran kanssa vierellä, sitten palattiin takaisin Jupa ratsailla ja minä koiran kanssa. :-)
 Huomasin pelkääväni ihan turhaan, etten pääsisi hevosen selkään ja sieltä pois. Se oli yllättävän helppoa! Tosin saattoihan asiaan vaikuttaa sekin, että Sipe-niminen hevonen oli jo melko vanha ja rauhallinen.. Oli tuossa tallimaailmassa omat hienoutensa: hevosten seura oli yllättävän rauhoittavaa, ratsastamisesta puhumattakaan! Ihan hyvin voisin käydä uudestaankin...
 Tallin jälkeen ajeltiin Jupan luo, mistä löytyikin sitten vähän tutumpia eläimiä. :-D Pian saatiin seuraksi myös muut Jupan perheenjäsenet ihan ihmisiä tällä kertaa ja sain tutustua Jupan suloiseen poikaan. Joskus illemmalla sain kyydin kotiin Jupalta - ja voin kyllä sanoa, että päivä oli todella onnistunut! Hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa voi olla näkemättä tosi pitkiäkin aikoja, mutta silti juttu luistaa ihan samoin kuin aikaisemmin. Pitäisi ehkä petrata tätä ystävien näkemistä, ettei ainakaan seuraavaan käyntiin menisi puoltatoista vuotta!
Ensi viikolla olenkin sitten kotona, sillä menen Muotsikan nelipäiväisiin pääsykokeisiin. Jännittää, mutta samalla olen ihan innoissani. Toivotaan, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan!
Heippa! Muistakaa nähdä ystäviä ja irrottautua välillä arjesta, sillä se on sen arvoista! ;-)

torstai 14. toukokuuta 2015

Viisitoista päivää

...mihin? No, se selviää, kun luet postauksen loppuun. ;-) Mutta ensin palataan alku viikon fiiliksiin Lohjalla - palasin jo eilen illalla, joten tänä aamuna sain herätä omassa huoneessa. Vielä kun tietää, että seuraavalla viikolla on ''lomaa'' koulusta, pääsykokeiden takia, niin johan tämä tuntuu ihan luksukselta..!
Alpron jukua ja omenaa Kampin edustalla - miten paljon paremmalta ruoka maistuukaan ulkona auringonpaisteessa!
 Lohjailua onkin jäljellä enää kaksi päivää, mikäli noita ensi viikon väliin jääviä tunteja ei lasketa. Ihan hassua! Reissaan junalla Helsinkiin ja bussilla Lohjalle enää yhden ainoan kerran, sillä viimeisenä päivänä pääsen kotiin vanhempien kyydillä. Nukun asuntolassa enää yhden yön, sillä koulu loppuu jo tiistaina. Käyn enää kahdella iltatunnilla. ...ja sitten en enää lähde Lohjalle, ellen nyt sitten Memen luokse. Hämmentävää. Helpottavaa. Haikeaa. Kolme H:ta yhdellä kertaa. Mitä kaikkea tulenkaan kaipaamaan? Ihania ihmisiä, kaunista luontoa ja päiviä asuntolassa. Toki on myös paljon asioita, joita en tule kaipaamaan, mutta ei mennä niihin nyt. :-D
 
Vietin aika paljon aikaa naapurisolussa ja etenkin Memen seurassa. Meme on ehdottomasti yksi niistä asioita vai ihmisistä?, joita jään kaipaamaan Lohjailun loputtua. Aiotaan tottakai pitää vielä yhteyttä, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Kun koulu alkoi, pelkäsin etten löydä yhtään kavereita - mutta löysinkin monta ystävää! :'-)
 
Tiistaina kävin viimeistä kertaa Lohjan keskustassa, ainakin näin opiskeluajan näkökulmasta. Tyhjensin astia- ja vaatekaapit kaikista niissä turhaan pyörivistä tavaroista, joten nyt oli hyvä syy ostaa pari uutta juttua. :-D Ainakin niin uskottelen itselleni... Kirpparilta tosiaan meni tällä kertaa ihan ihmeen hyvin kaupaksi kaikki, ja melkein tyhjää pöytää kävin tänään tyhjentämässä. Pöytävuokran jälkeen käteen jäi 150 euroa, ei hassumpaa! ;-)
Ostin kaksi paitaa H&M:n alennuksista ja Prismasta Iittalan oransin Koko-mukin. Astioita omistan kyllä enemmän kuin tarpeeksi, mutta jotenkin ne vaan ovat niin vastustamattomia..
 Keskiviikon iltatuntien jälkeen sain vanhemmilta kyydin kotiin, sillä oli hyvä tyhjentää kaappeihin kertyneitä tavaroita. Tosin en ole ihan varma, oliko tuo osissa tyhjentäminen edes tarpeellista, kun kahden pussin jälkeen kaapit ammottavat tyhjyyttään... Oli miten oli, oli kiva palata kotiin kyydillä. Pysähdyttiin ABC:lla ja jatkettiin siitä kotiin. Matkalla katselin Supernaturalia ja kuuntelin musiikkia, joten nopeastihan se vajaan kahden tunnin matka taittui. Vaikka väsyttikin, oli todella hyvä fiilis: ihan pysähdyin miettimään, miten onnellinen olinkaan sillä hetkellä. Kaikki on oikeastaan aika hyvin, ja on niin paljon asioita, joista olla kiitollinen.
 Mutta mennäänpä asiaan näiden sekavien höpinöiden jälkeen: Mihin on viisitoista päivää? No, tietenkin kisun luovutukseen! Käytiin tänään viimeistelemässä papereita ja katsomassa, miten paljon pikkuinen on kasvanut. Nyt kun nimi on virallisesti papereissa, ajattelin kertoa sen teillekin..
 ..ja sehän on lyhyesti ja ytimekkäästi Nana. Minun oma pieni, yksitoistaviikkoinen prinsessani.
 Nana oli kasvanut huimasti viime näkemästä! Enää ei ollut pienintäkään merkkiä kömpelyydestä, vaan kisu pyöri ja pomppi ympäriinsä kuin mikäkin tuuliviiri. Alun ujostelun jälkeen Nana tuli haistelemaan ja istui kiltisti sylissä.. Ää, miten voi olla olemassa mitään niin suloista, kuin pieni kissanpentu? Onneksi luovutuspäivään on enää VIELÄ!!! viisitoista päivää, ja sitten pikkuinen tulee tänne meille pyörimään ja pomppimaan. En malta odottaa!
Sellaisia höpinöitä tällä kertaa..
Eikös olekin aika vastustamaton tuo pikkuinen?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä kakstuhattaviistoista

Moikka! Täällä ollaan vietetty äitienpäivää aamupalaa laittaessa, lahjoja antaessa ja ulkoillessa auringonpaisteessa. Ihan sellaista tavallista siis. ;-) Mutta onhan se niin, että ainakin yksi päivä on omistettava äitien hemmotteluun!
 Puppa on meillä taas yökylässä: heräsin jo ennen kuutta siihen, kun kissa rymisti sisään huoneeseen ja pudotteli matkalla puolet tavaroista.. En sitten tietenkään saanut enää unta, vaan pyörin sängyssä seitsemään asti. Sitten luovutin ja hiivin alakertaan järkkäilemään yllätystä äidille.  
Ainakin oli aikaa ja ehti rauhassa laittaa kaiken valmiiksi! ♥
 Hiljaisuuden vallitessa siivoilin, paistoin vohveleita, keitin kahvia ja katoin pöydän. Tällä kertaa tein tarjolle banaanivohveleita, mango-kookossmoothieta ja patonkia. Ja olihan siellä vaikka mitä muuta: marjoja, hedelmiä, hummusta,.. Reseptit löytyvät leivontablogista!
 Kun olin lopulta saanut pöydän katettua, herätin äidin ja kutsuin pöytään. Siinä sitten lahjottiin äiti tyytyväiseksi vuodeksi eteenpäin suklailla, hajuvesillä, kukilla ja vaatteilla.. ♥ Oikeasti meidän on pakko pistää parastamme, sillä äidillä on syntymäpäivät äitienpäivää seuraavana päivänä. Yhtenä vuonna unohdettiin synttärit kokonaan - ja se oli niin noloa, ettei varmasti samaa virhettä tehdä uudestaan! :-D
 Muuten äitienpäivän ohjelmaan kuului mm. kirpparilla kiertelyä. Pidän pöytää Lanttilassa ensi viikon torstaihin asti, joten olen ainakin saanut käydä kirpparilla ihan riittävästi! Kerrankin näyttää, että pöydästä olisi jopa kadonnut jotain (siellä oli jo ihan tyhjän näköistä..)! Mutta ei sanota vielä mitään, koska lopputulos on aina yhtä suuri yllätys. ;-) Mahtui päivään toki paljon muutakin, mutta siinä olivat ne pääkohdat. 
Mitenkäs teillä hemmoteltiin äitiä? ♥
Ps. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, joita laitoitte viime postaukseen! Niistä oli todella apua, ja nyt olo on jo paljon parempi. Jopa toiveikas - kyllä tämä tästä vielä helpottaa. :'-)