keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

''Olisitko mieluummin huolestunut nero vai iloinen typerys?''

Ihan ensimmäisenä ajattelin kysyä, olisiko teillä kiinnostusta blogikirppikselle? Olisi paljon kesä- ja syysvaatteita, kirjoja, elokuvia ja muuta vastaavaa myytävänä. ;-) Tämän postauksen aihe on kuitenkin satunnaiset Googlesta löytyneet kysymykset. Tein samankaltaisen postauksen joskus aikaisemmin ja silloin siitä tykättiin. Tällä kertaa vastailin myös vähän syvällisempiin kysymyksiin.
Lyhyt vai pitkä hame?
Pitkä, helma saa olla mielellään polvien alapuolelle tai pohkeisiin.

Mistä jäätelömausta pidät eniten?
Kolmen Kaverin Suklaa & pähkinäkinuskikastike -jäätelö on aika täydellistä.

Millaiset ihmiset kiinnostavat sinua?
Avoimet, elämäniloiset ja erilaiset ihmiset, joiden kanssa on jotain yhteistä ja joilta oppii uutta.

Sinulle iskee makenhimo. Mitä haluaisit mieluiten syödä?
Vegon hasselpähkinäsuklaata tai pullaa.

Kuka historian henkilö muistuttaa mielestäsi sinua eniten?
Haluaisin sanoa, että Grace Kelly tai Audrey Hepburn, mutta todellisuus on aivan toinen. Ainahan sitä saa toivoa. On oikeasti aika vaikea sanoa, ketä muistuttaa. :-D
Erikoisin harrastus, jota sinulla on koskaan ollut?
Keräsin vähän aikaa kauppalistoja. Siis sellaisia, joita vieraat ihmiset unohtavat kauppoihin.

Mikä on suosikkisanontasi?
''Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.'' Kuulin sanonnan joskus ala-asteella ja siitä asti se on kuumottanut mielessä aina, kun olen meinannut jättää jonkin asian tekemättä.

Liittyykö sinulle enemmän muistoja kuviin vai musiikkiin?
Oikeastaan molempiin liittyy yhtä paljon. Muistan kuvien avulla ja musiikki tuo muistoja vielä vuosienkin päästä. Saatan nähdä pätkiä elokuvista vielä vuosien päästä ja muistan kasvot heti ensimmäisen näkemisen jälkeen. Toisaalta muistan myös laulujensanat niin hyvin, että voin hoilata mukana melkeinpä mitä tahansa.

Mikä on lempituoksusi?
Hajuvesissä ehdottomasti vanilja. Kokeilen välillä jotain muuta, mutta palaan aina takaisin siihen. Vasta keitetty kahvi, metsän tuoksu, kardemumma ja tuore korvapuusti ovat mahdollisesti parhaita tuoksuja koko maailmassa. ;-)

Mistä aiheesta voisit kirjoittaa kirjan?
Haluaisin kirjoittaa kirjan, mutta en ole vielä löytänyt sitä aihetta, josta jaksaisin kirjoittaa yli 50 sivua. Jossain vaiheessa kuitenkin toteutan unelman, koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Olen kirjoittanut tosi monta kertaa tarinaa, joka kuitenkin tyssää 50-70 sivun kohdalla, enkä saa tarinaa vietyä loppuun..
Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?
Sanon aina olevani mieleltäni vanhus. Ajattelen kuitenkin olevani jotain 25-30 väliltä. Facebookin henkinen ikä -testin mukaan olen 45.. :-D

Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen?
Ehdottomasti kannattaa aina yrittää, koska se on ainut keino onnistua. Epäonnistumisia ei muista enää vuoden päästä, mutta yrittämättä jättämisen muistaa vielä vuosien kuluttua.

Mikä on se yksi asia, jonka haluaisit muuttaa maailmassa?
Haluaisin, että sodat loppuisivat. En nyt sano, että maailmanrauhaa, mutta ihmisten tulisi luopua tarpeesta tuhota ja terrorisoida maailmaa. Halutaan valtaa ja pyritään itsekkäästi toteuttamaan omia tarpeita, eikä välitetä seurauksista. Maailma olisi aika paljon parempi paikka, jos otettaisiin toiset huomioon ja luovuttaisiin aseista.

Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?
Oma putiikki, jossa myisin vegaanisia leivoksia, koristaisin seinät ottamillani valokuvilla ja maalaisin päivät pitkät. Ehkä siinä sivussa kehittelisin ympäristöystävällisiä pakkauksia ja tutustuisin mielenkiintoisiin ihmisiin.
Minkä asian tekisit eri tavalla kuin useimmat ihmiset?
Pyrkisin tekemään kaikkeni, jotta maailma säilyy vielä seuraaville sukupolville. Kierrättäisin, söisin vegaaniruokaa ja palauttaisin arvostuksen luontoa ja sen eliöitä kohtaan. Ehkä myös palauttaisin mieleen sen, että perhettä, vanhuksia ja tuntemattomia ihmisiä tulee kohdella kunnioittaen, vaikka nämä olisivat täysin erilaisia kuin itse on.

Mitä yhtä asiaa et ole tehnyt vaikka haluaisit? Mikä pidättelee sinua?
Hypännyt benjihyppyä tai riippuliitänyt. Näissä ehkä raha on ollut suurin este, mutta aion toteuttaa molemmat vielä jossain vaiheessa elämää.

Jos sinun tulisi muuttaa uuteen kaupunkiin tai maahan, mikä se olisi ja miksi?
Muuttaisin ehkä Ruotsiin tai Australiaan. Molemmissa maissa on upea ja erilainen luonto. Haluaisin samoilla Australian metsissä ja kallioilla, tai kuvailla villisikoja ja kauriita Ruotsissa.

Painatko hissin nappia useammin kuin kerran? Luuletko todella, että se saa hissin liikkumaan nopeammin?
En paina, enkä oikein usko, että se saa hissin liikkumaan nopeammin. Jos en jaksa odottaa, kävelen portaat ylä- tai alakertaan. En muutenkaan ole ikinä pitänyt hisseistä, ne ovat aika pelottavia..
Olisitko mieluummin huolestunut nero vai iloinen typerys?
Se vähän riippuu. Tieto lisää tuskaa, mutta haluan oppia uutta ja olla perillä asioista. Joskus kieltämättä toivon, etten tietäisi ihan kaikkea, mitä tiedän. Ilmastonmuutos aiheuttaa ahdistusta, eikä tieto nälänhädästä Afrikassa ainakaan helpota oloa. On silti hyvä olla perillä asioista ja tehdä parhaansa niiden korjaamiseksi.

Miksi sinä olet sinä?
Hyvä kysymys. Olisi kiva tietää vastaus siihen. :-D Ehkä olen minä juuri sen takia, mitä olen kokenut ja nähnyt elämäni aikana. Suurimmaksi osaksi olen minä, koska vanhemmat ovat kasvattaneet sellaiseksi, kuin olen. Biologinen vastaus olisi varmaan ihan toinen, mutta uskon edellä mainittujen asioiden vaikuttavan eniten.

Mistä olet eniten kiitollisin?
Perheestä, tyttöystävästä, ystävistä ja kodista. Siitä, että on riittävästi rahaa elämiseen ja on saanut hyvät lähtökohdat elämälle.

Menettäisitkö mieluummin kaikki vanhat muistosi kuin menettäisit kykysi luoda uusia muistoja?
Apua, en haluaisi menettää kumpaakaan. Olisin kuitenkin valmis luopumaan vanhoista muistoista, että voisin luoda uusia niiden tilalle.

Onko pahin pelkosi koskaan toteutunut?
On, pariinkin otteeseen. Toinen oli läheisen menetys ja toinen lihominen. Molemmista olen kuitenkin selvinnyt, eikä maailma loppunut.

Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen?
Karoliinan kanssa vietetyt päivät tarha-aikoina, kun käytiin kioskilla ostamassa kirpeitä lakritsiremmejä ja leikittiin lempileluilla. Vanhemmat sanoivat, että ovat adoptoineet Karoliinan, kun oltiin aina meillä. Muistoista tekee erityisiä lapsuuden huolettomuus ja nostalgia.
Oletko koskaan ollut jonkun kanssa puhumatta mitään ja silti tuntenut, että olet juuri käynyt elämäsi parhaan keskustelun?
Aika useinkin. Olen aina tykännyt kuuntelemisesta, enkä ole aina puhelias. Uskon, että kuuntelemalla voi oppia uutta ja ehkä löytää ratkaisuja omiin ongelmiin. Kuuntelu on tärkeä taito, jota jokaisen tulisi opetella.

Miksi uskonnot, jotka tukevat rakkautta, aiheuttavat niin paljon sotaa?
Ikävän usein tuntuu, että uskontoja käytetään sodan tai vallan välineenä. Kirkolla on ollut alusta lähtien suuri valta ja ehkä siinä sivussa ollaan unohdettu uskonnon todellinen oppi ja tarkoitus. Suurimmalle osalle uskonto tuo lohtua ja turvaa, mutta joillekin se on syy sortaa. Uskonto on joillekin tekosyy tappaa, mutta silloin ei oikeasti uskota, vaan etsitään oikeutusta julmuudelle.

Onko mahdollista tietää varmasti, ilman epäilyksiä, mikä on hyvä ja mikä paha?
Ei ole, ja sen takia tulee tarkastella näkemyksiään ja tekojaan niin, etteivät ne ole automaattisesti oikeita. Usein kuitenkin ne asiat ovat hyviä, jotka alusta asti siltä tuntuvat.

Milloin viimeksi marssit pimeään vain heikon valon kanssa, joka lähti ideasta johon todella uskoit?
Silloin, kun päätin parantua, tapahtui mitä tahansa. Uskoin, että se on oikea päätös ja lähdin kulkemaan sen suuntaan. Enkä kadu päätöstä, sillä se on muuttanut elämän ihan täysin. :-)
Jos opimme virheistämme, miksi pelkäämme tehdä virheitä?
Ehkä siihen liittyy ympäristön paine ja se, että pelätään epäonnistumista. Sehän ei nimittäin ikinä tunnu hyvältä. Tärkeintä on kuitenkin olla armollinen ja oppia virheistä, sillä kaikki tekevät niitä ja ne ovat osa elämää.

Milloin viimeksi huomasit hengityksesi äänen?
Tänä aamuna. Hengitysharjoituksista on apua aina, kun on levoton tai ahdistunut olo. Ei tarvitse hengitellä syvään kuin pienen hetken ajan, ja heti on parempi olla. :-)

Mitä rakastat? Onko mikään viimeaikaisista toimistasi ilmaissut tätä rakkautta?
Rakastan läheisiäni, luontoa ja eläimiä. Pyrin huomioimaan läheisiä pienillä asioilla päivittäin. Luontoa ja eläimiä kohtaan tuntemaani rakkautta ilmaisen syömällä vegaanista ruokaa ja kierrättämällä. Kissoille annan kyllä ihan konkreettisia rakkaudenosoituksia pussailemassa ja rapsuttelemalla. :-D
Oliko tätä postausta kiva lukea?
Heräsikö jotain ajatuksia? :-)

7 kommenttia:

  1. Kioski reissut, niin salaiset ja jännittävät! Vähän kuin seikkailu <3

    VastaaPoista
  2. Oli kiva lukee! Sä oot niin fiksu. Hyvin vastattu kaikkiin kyssäreihin :)

    VastaaPoista
  3. Blogikirppis kiinnostaa! Sulla ois ihania vaatteita mut kaikki varmaan liian pieniä mulle ku oon M/L-kokoa. :D Mut jos tulis myyntiin koruja ja muuta niin kiinnostaa ehdottomasti :)

    Niin ja hyvin vastattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihania kuvia!!

      Poista
    2. Kiva kuulla. :-) On varmaan muutama M/L -kokoinen vaatekin myytävänä. Koruja ja muuta löytyy myös. Yritän toteuttaa blogikirppiksen pian!

      Kiitos paljon ♥

      Poista