sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Pari kuvaa viikolta

Moikka! Jos tulee mieleen postausideoita, niitä otetaan vastaan. :-) Jotain vaihtelua kaipaisin, eli ei pelkästään päiväni kuvina -postauksia, vaan jotain uutta. Toteutan ideoita, kun niitä tulee!
Alavireinen mieliala on edelleen päivittäinen kaveri - mutta tällä viikolla ajattelin keskittyä niihin asioihin, jotka tekevät onnelliseksi. Usein ne on ihan pieniä juttuja, osa arkea ja elämää. Pienistä iloista kasvaa kuitenkin suuria, jos vaan jaksaa keskittyä näkemään, mikä on hyvin juuri siinä hetkessä. Tällä viikolla näitä hyviä asioita on ollut mm.
Keltaiset kumisaappaat, jotka sopivat viikon säähän kuin nenä päähän.

Kirpparilta löytyneet farkut.
Vähän hitaampi aamu ennen kouluun lähtöä: lehden lueskelua ja tuorepuuroa.
 Tämä pieni ihanuus (joka ei todellisuudessa ole kovin pieni..).
 Tonyn seura ja yhdessä vietetyt päivät <3

The Walking dead -sarjan uusin kausi.
 Uusi lettikampaus, joka onnistui ensimmäisellä yrityksellä.

Lämmin ja paksu huppari.
 Mango ihan kaikkialla: chia-tuorepuurossa ja sellaisenaan.
 Se, ettei Puppaa voi vihata, vaikka poju tekee kaikkea mahdollisimman ärsyttävää. Toisin sanoen repii vaatteita kaapeista, pureskelee johtoja, teurastaa kädet ja hoitaa kasveja. Silti sitä leppyy heti, kun Puppa tulee puskemaan tai hyrisee tyytyväisenä sylissä. <3
Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. Huomenna saa nukkua vähän pidempään, sillä koulu alkaa vasta kymmeneltä. Se on kyllä iso plussa. Toivottavasti ensi viikosta tulee onnistunut <3

Postaustoiveita otetaan vastaan! ;-) 

9 kommenttia:

  1. Harmi kun olosi on vielä alavireinen :( Toivottavasti alkaisi pian helpottamaan! Noista hyvistä/piristävistä asioista on kyllä hyvä pitää kiinni, koska ne usein auttaa jaksamaan vaikeampienkin kausien yli!

    Postausideoista tuli sellaista mieleen, että mitä jos kertoisit leipomisesta tai taiteilusta (valokuvaus, piirtäminen jne) harrastuksena? Vaikkapa mistä kiinnostus on lähtenyt, jotain esimerkkejä siitä miten sinä oot kehittynyt ja mitä suosittelisit vaikka muille jotta he voivat kehittyä. Ehkä vähän höhlä ehdotus, mutta täällä ainakin yksi ketä kiinnostaisi :D Toinen mikä kiinnostaisi on kun muistaakseni joskus bullet journalista puhuit - oisi kiva saada siitä vaikka jotain tutoa tai inspisjuttuja!

    Paljon aurinkoa ja hyvää oloa päiviisi :)

    - Kukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mieliala on jo jonkin verran kohentunut, vaikka vielä onkin alavireinen. Eiköhän se siitä vielä parane, kun keskittyy hyviin asioihin. :-)
      Hyvä idea, voisin jossain vaiheessa kirjoitella taide-aiheisen postauksen. Kunhan vaan keksin, miten toteutan sen. :-D Bullet journalia olen tosiaan pitänyt jo jonkin aikaa, ehkä siitä saisi jossain vaiheessa jotain inspiroivaa aikaiseksi!
      Kiitos <3 Ja kiitos ideoista, ne tulevat tarpeeseen ;-)

      Poista
  2. Ensimmäisenä postausideana täälläkin tuli mieleen jotain leipomiseen tai taiteiluun liittyvää.
    Tai siitä, mistä haaveilet ja millaisia unelmia sulla on. Sellaisistakin, joita ei ihan heti voisi välttämättä toteuttaa tai jotka tuntuis oudoilta tms.
    Voimia syyspäiviin!
    -Blogisi pitkäaikainen lukija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutan jotain niihin liittyvää lähiaikoina. :-) En ole kovin hyvä unelmoimaan, mutta ehkä siitä saisi kivan postauksen. Ja onhan unelmia aina oltava!
      Kiitos <3

      Poista
  3. Heippa!
    Tässä tulee nyt tällainen vähän sekamuotoinen kommentti. Halusin vain vähän jakaa ajatuksiani kanssasi :D

    Oon tässä itsekin paininut muutaman vuoden anoreksian ja masennuksen kanssa, ja oon just saavuttanut terveen painon. Parantuminen ja oman kehon sellaisenaan hyväksyminen ei aina ole mikään helpoin tie, mutta on aina kiva tietää, ettei ole yksin tällaisten asioiden kanssa. Oon lukenut sun blogia jo aika pitkään ja haluan kiittää sua siitä kun oot jakanut sun tarinaa meidän kanssa, oon saanut sun blogista paljon tsemppiä itselleni <3 Oot todella kaunis sisältä ja ulkoa, ja sulla on todella hienoja ajatuksia! :)

    Ihan mielenkiinnosta: Ootko kokenut, että veganismi olisi auttanut sua muuttamaan suhtautumista ruokaan terveemmäksi? Itsellä kävi sellainen effekti, että kun aloin vegaaniksi, aloin katsomaan ruokaa ihan eri silmin! Jotenkin se tietoisuus siitä, että teen mun valinnoilla hyvää sekä eläimille, maapallolle että omalle keholleni, tsemppasi mua tosi paljon eteenpäin. Sun aihetta koskevat postaukset on myös ollu tosi hyviä. Ihanaa että haluat ja uskallat levittää tietoisuutta aiheesta.

    Niitä postausideoitakin mulle tuli useampia mieleen. En muista törmänneeni näihin aiemmin sun blogissa, mutta korjaa toki jos oletkin jo kirjoittanut tällaisista :)

    1. Parhaat vinkkisi rauhoittumiseen & stressin lievitykseen
    2. Kirje nuoremmalle itsellesi, esim. 10 vuoden taakse...
    3. ...tai vastaavasti kirje itsellesi tulevaisuuteen
    4. Aiemman kommentoijan mainitsema bullet journal-aiheinen postaus tuli myös mieleen! Itsekin pidän sellaista, olisi hauska saada uutta inspiraatiota.
    5. Suosikkisanonnat/quotet
    6. Lapsuudenmuistot / nostalgiapostaus
    7. Seksuaalinen ja/tai romanttinen suuntautuminen ja sen monimuotoisuus
    8. Tyylisi kehitys vuosien aikana
    9. Jos saisit 5 mitä tahansa taitoa, mitkä valitsisit ja miksi?
    10. Mielipidepostaus: sosiaalinen media nykypäivänä
    11. Tekstejä vanhoista päiväkirjoista (jos sellaisia löytyy)
    12. Keitä henkilöitä ihailet/ketkä ovat inspiroineet sinua eniten
    13. ASMR-videot, jos kyseinen konsepti on sinulle tuttu/mieleinen (jos ei ole tuttu, niin Youtubessa voi tutustua tuhansiin tällaisiin videoihin, joiden tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa hyvää fiilistä :) kaikille se ei toimi, mutta itse rakastan niitä)
    14. Vapaamuotoista juttua lävistyksiin ja/tai tatuointeihin liittyen
    15. Vegaaninen kosmetiikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista, tätä oli kiva lukea :-)
      Ihana kuulla, että olet saavuttanut terveen painon! Kehonkuvan korjaaminen ei tosiaankaan ole helpoin mahdollinen tie, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Kiitos paljon, et tiedäkään, miten hyvältä tuntui kuulla, että on ollut esimerkkinä ja tsempparina <3 Onnea ja tsemppiä myös jatkoon, olet hyvällä suunnalla ja nyt vaan jatkat eteenpäin, vaikka välillä olisi vaikeampaa! :-)
      Olen huomannut ihan saman! Jotenkin se, että syö vegaanisesti, on lisännyt arvostusta ruokaa kohtaan. Muuttanut suhdetta syömiseen paljon terveemmäksi ja monipuolisemmaksi. Se on kyllä tsempannut, kun tietää, että tekee hyvää itselleen ja muille. :-) Kiitos paljon <3 Jotenkin tuntuu, että näistä asioista on vaan pakko puhua, vaikka saisi välillä negatiivistakin palautetta. :-)
      Kiitos näistä! Tässä on jo tosi paljon toteuttamisen arvoisia ideoita. <3

      Poista
  4. Mua kiinnostaisi kovasti kuulla kuulumisia joskus mainitsemiesi vatsavaivojen tiimoilta: oletko saanut jostakin apua kyseiseen vaivaan yms. Sekä sitten myös tyylisi kehitys vuosien aikana ja tietoa kosmetiikkatuotteista joita käytät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin pitänyt kirjoittaa aiheesta jo pidemmän aikaa, mutta aina se on jäänyt. Tämä siis toteutettavien listalle! :-) Tyyli-postauksen laitoin jo aluilleen ja kosmetiikkatuotteista voisin kanssa kirjoitella jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Eläimet osaa kyllä olla ärsyttäviä välillä, mutta silti niin ihania :3

    VastaaPoista