perjantai 5. tammikuuta 2018

''What if you simply devoted this year to loving yourself more?''

Heippa! Pahoittelut pienestä viiveestä, mutta nyt olisi viimein aika kirjoitella kuulumisia vuodenvaihteelta ja ajatuksia alkaneelle vuodelle. :-) Sunnuntaina julkaisen vielä perinteisen kuvakoosteen 2017 vuodelta!
Tuntuu, että vuosi vaan katosi! Ihan äsken tapasin Tonyn, oli kesä ja kolmas vuosi Muotsikassa alkoi.. Mutta tähän väliin on mahtunut syksy, alkutalvi ja vielä joulukin. Ihan hämmentävää! 2017 oli hyvä vuosi, vaikka sen varrelle onkin mahtunut paljon vaikeampia jaksoja. :-) Yksi parhaista asioista on ollut tietysti Tony, joka on tehnyt vuodesta ikimuistoisen.  <3
Vietettiin vuodenvaihdetta perheen kesken. Syötiin hyvin, valvottiin myöhään ja katseltiin ilotulituksia ikkunasta. Olin alunperin ajatellut mennä ystävän luo kotibileisiin, mutta jouduin tällä kertaa perumaan ne. Vaikka harmitti, ettei päässyt näkemään ystäviä, oli tosi mukava ja rento juhla kotona.
Meidän vuodenvaihteen juhlintaan kuuluu kaksi asiaa: nakit ja perunasalaatti. Tosin tarkemmin ajateltuna perinne on tämä: soijanakit ja punajuurisalaatti. Oli miten oli, nämä ovat ne pienet ihmeelliset asiat, jotka tekee meidän uudenvuoden tunnelman! <3
Aikaisempina vuosina olen tehnyt listan uudenvuoden lupauksista. 2018 on kuitenkin omistettu otsikon mukaisesti sille, että yritän oppia arvostamaan itseäni enemmän. Kuulostaako liian helpolta? Voin sanoa, että sitä se ei tule olemaan. Kuitenkin usein ne asiat, joiden eteen joutuu näkemään eniten vaivaa, ovat tavoittelemisen arvoisia. ;-)
Teittekö lupauksia vuodelle 2018?

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä ja tärkeä tavoite toi oman itsen arvostaminen. :) Toivottavasti 2018 olisi positiivisella tavalla ikimuistoinen vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Saattaa olla melkeinpä tärkein tavoite, jonka voi itselleen antaa! Kiitos, samaa myös sinne <3

      Poista